Olen näiden kymmenen kuukauden aikana suurelta osin jo tottunut kiinalaisten erilaisiin tapoihin. Saan itseni tungettua sujuvasti täpötäydeltä näyttävään metroon, en enää ärsyynny (kovin paljon) ihmisten töniessä minua ilman anteeksipyyntöä, ohittelen itsekin kohtalaisen sujuvasti jo jonoissa enkä värähdä inhosta syvyyksistä kurlattujen klimppien lentäessä (okei, tämä ei vielä ihan suju), mutta näiden sijaan olen löytänyt uusia verenpaineen nostattajia.
Julkisiin kulkuneuvoihin liittyen on yksi ärsytyksen aihe, joka saa verenpaineen nousemaan joka kerta bussilla matkustettaessa. Jos kahdenistuttavalla penkillä joku on tällännyt itsensä käytäväpaikalle ja ikkunapaikka on vapaa (mikä jo sinänsä on tosi ärsyttävää), se käytäväpaikalla istuja ei missään nimessä pysty tietenkään nousemaan ylös päästämään toista matkustajaa sinne ikkunapaikalle vaan sinne pitää änkeä ns. sylin kautta. Miksi ihmeessä ei voi nousta kahdeksi sekunniksi ylös jos haluaa välttämättä pitää sen käytäväpaikan? Helsingissä moisesta saisi varmaan jos ei ihan turpaansa niin ainakin melko läksytyksen.
Lisäksi alan epäillä, että olen kehittänyt lievän Road Rage-ongelman mopoillessa. Liikenne on välillä todella kaoottista kun samalla kaistalla kulkee jengiä joka suuntaan ja valoista huolimatta kaikki tunkevat omaan suuntaansa. Risteyksissä vihreää valoa odotellessa kiinalaiset eivät myöskään odota jalkakäytävän puolella vaan tursuilevat tielle niin, että ne, joiden vuoro on mennä eivät pääse väkijoukon läpi omaan suuntaansa.
 |
| Niin salmannopea, ettei edes kuvaa saa... |
Aluksi kiehahtelin myös täkäläisen tööttäilykulttuurin kanssa. Meillä päin kun joku tööttäilee, se yleensä tarkoittaa, että pois tieltä ja olin ihan hiilenä kun jengi tööttäili koko ajan vaikka tilaa oli mennä ohi vaikka kuinka. Sitten joku viisaampi onneksi valisti että se tööttäys on lähinnä infoksi, että menen tästä nyt sun ohi niin älä ainakaan kurvaa tänne suuntaan. Uups.
Nyt olen jopa kehittynyt tulkitsemaan erilaisia tööttäyksiä! Nämä kohteliaisuustööttäykset ovat sellaisia lyhyitä ja yksittäisiä ja ne pois-alta-tööttäykset ovat pidempiä ja niitä on monta peräkkäin. Sitten on vielä ne nyt-paloi-käämit-prkl-tätä-ruuhkaa-kun-ei-pääse-eteenpäin-tööttäykset jotka on niitä kaikkein pisimpiä ja täynnä palavaa tunnetta.
Olen kuitenkin huomannut, että paras tapa saada tietä ei ole tööttäillä mopon äänitorvella vaan reippaasti huutaa suomalaisittain piip-piip tai tööt-tööt ja väläyttää kunnon hymy, jolloin ihmiset jäävät hämmentyneinä katsomaan oudosti ääntelevää laowaita ja päästävät sen varmuuden vuoksi menemään vähän kauemmas :)
P.S. Lauleskelin yksi päivä mopoillessa sitä "pois mummot ja vaarit alta, tie näyttää kapealta..."-laulua ja ystäväni halusi tietää mitä siinä sanottiin. Kommentti oli: Ja te opetatte lapsille tätä laulua??
