maanantai 14. huhtikuuta 2014

Myydään luotolla

Meidän kampuksella on joka päivä markkinat. Yritteliäät opiskelijanuorukaiset myyvät pikkuisista pahvilaatikoista jos jotakin härpäkettä. On kynää ja hiusponkkaria, kirjaa ja käytettyjä vaatteita. Kerran seurasimme viikon verran innolla josko joku ostaisi pois mutaiset, loppuunkäytetyt saappaat, joita joku optimisti kauppasi. Hienointa tässä kaikessa on se, että myyjiä ei näy mailla halmeilla vaan laatikossa on aina joku pieni rasia, mihin maksu jätetään. Huikea luotto kanssaopiskelijoihin!


Tosin lukuvuoden alussa kannattaisi aina olla vähän varovainen kun kampus on täynnä uusia ulkomaanihmeitä, jotka eivät vielä ole maan tavoille oppineet. Muistan, kun viime syksynä, ihan lukuvuoden alussa eräs tuttavani tuli innoissaan kertomaan kuinka hän oli löytänyt kasoittain kyniä ja erinäisiä säilytyspussukoita ja jakoi niitä innoissaan minullekin. Joku oli kuulemma vain jättänyt ne laatikkoon toisten otettavaksi, kuinka ystävällistä! Tajusin vasta viikkoja myöhemmin mikä asian oikea laita oli tainnut olla, kun kävelin yhden tällaisen boksin ohi... 

Kerta toisensa jälkeen palaan hämmästelemään Kiinan vastakohtaisuutta. Miten voi olla mahdollista, että kukaan ei varasta tavaroita tai rahoja näistä bokseista ja silti joku voi varastaa lukitusta mopostani akun keskellä kirkasta päivää yleisellä paikalla? Alkaa siis näyttää ilmeiseltä, että minun täytyy pistää oma boksikioski pystyyn niin saan pian kerättyä rahat uuteen akkuun, haha! Ei sitä tiedä vaikka Fazerin siniset ja tervapastillit menisivät täällä kaupaksi hyvällä hinnalla :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti