maanantai 27. tammikuuta 2014

Aherruksen tuloksia ja herkuttelua

Oi, olen unohtanut kertoa, että lopputenttien tulokset ovat saapuneet ja olen todella tyytyväinen tuloksiin! Viidestä tentistä huonoin tulos oli 91/100 joten kaikki se pänttääminen oli kai sen arvoista :)

kuva Pinterest
Tämän sekä muutamien läksiäisten kunniaksi vierailimme porukalla yhdessä Pekingin parhaista ravintoloista (Tripadvisorissa ykkösenä!) Black Sesame Kitchenissä joka oli kyllä joka killingin arvoinen. Ravintola on paikalliseen hintatasoon verrattuna (ja erityisesti opiskelijan kukkarolle) melko tyyris, mutta silti Suomen hintatasoon verrattuna naurettavan edullinen.




Kyseessä on siis hutongin syvyyksissä sijaitseva pikkuruinen ravintola, jota on mahdotonta löytää jos ei tiedä minne on menossa. Ravintolassa on vain kaksi suurta pöytää, ja yhteensä sinne mahtuu ehkä noin parikymmentä ihmistä yhtäaikaa. Pöytä siis jaetaan muiden ruokalijoiden kanssa vaikka eivät samaa seuruetta olisikaan. Tunnelma on kotoisa ja ruokaa nautiskellessa voi seurata kun kokki valmistaa seuraavaa ruokalajia samassa tilassa. Menua ei ole, vaan hintaan kuuluu kymmenen ruokalajin tarjoilu sekä kaikki juomat rajoituksetta.









Kaikki ruokalajit olivat todella herkullisia, mutta erityismaininnan ansaitsee heidän itsetekemänsä musta seesaminsiemen-jäätelö (jota tarjoillaan tietysti myös santsikierros!).





Suosittelen kaikille Pekingin-matkaajille, tosin varaukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin! :)


2 kommenttia: