lauantai 11. tammikuuta 2014

Loppurutistus

Vähiin käy ennen kuin loppuu... Viimeinen loppurutistus nimittäin meneillään kíinan kielen opiskelussa! Esseistä viisi kuudesta kirjoitettu (tosin tietty koska olemme Kiinassa niin ne pitää vielä opetella ulkoa ja kirjoittaa uudelleen kokeessa), flashcardsit valmiina tositoimiin ja kynät teroitettu kirjoitusmerkkejä varten!

Ensi viikon maanantaina ja tiistaina on kaikki neljä loppuntenttiä ja sen jälkeen alkaa talviloma joka tulee tarpeeseen! 


Täällä Kiinassa lomat on jaettu talvelle ja kesälle lähes puoliksi, joten myös talviloma on hulppeat 5 viikkoa. Minun sairaalaharjoitteluni alkaa vasta viikkoa myöhemmin kuin lukuvuosi, joten saan nauttia vielä yhden ylimääräisen viikon lomailusta. Optimisti laskee mukaan vielä ensi viikon rippeetkin tiistain jälkeen ja kolkuttelee seitsemää viikkoa. Joko on hehkutettu tarpeeksi?? 

Lomasuunnitelmat sisältävät matkailua sekä Kiinassa että maailmalla, odotettuja vieraita, tulevaisuuden suunnitelmien hahmottelua ja yleistä löhöttelyä. Lisäksi pääsen vihdoin ostamieni kiinalaisen lääketieteen kirjojen kimppuun oikein urakalla kun joka ilta ei tarvitse piirrellä kirjoitusmerkkejä :)

Mutta! Se kaikki siis vasta ensi viikolla. Nyt vielä pariksi päiväksi tiukasti esseiden ja flashcardsien pariin, jaksaajaksaa!

2 kommenttia:

  1. Hieno kokemus! kirjoittamasi kiinaa herätti muistini Kiinassa ennen kaksikympistä vuotiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin uuvuttava kokemus, haha! Mutta kiva jos herätti muistoja, toivottavasti mukavia! :)

      Poista