Qigong

Tällä lukukaudella pääsen opiskelemaan pitkästä aikaa myös qigongia. Olin muutama vuosi sitten täällä Kiinassa opiskelemassa qigongia master Wan Su Jianin opeissa, mutta viime aikoina en ole taas qigongia juurikaan harjoittanut kuin satunnaisesti Harjoitus on niin helppo unohtaa kun muutama päivä jää väliin ja muka niin vaikea aloittaa uudelleen. Nyt toivottavasti pääsen hommaan taas kiinni uudella tarmolla :)

Opettajamme on loistava. Ei siis vain loistava opettaja vaan voisin melkein vannoa että hän oikeasti loistaa hiukan sisältäpäin. Hän säteilee sellaista tyyneyttä ja rauhaa, että sitä ei voi olla tuntematta. Lisäksi hänellä on aina pieni pilke silmäkulmassa ja hymy huulilla. Hymyillessään hän näyttää ihan Buddhalta pyöreine kasvoineen ja lempeine katseineen.

Jo ensimmäinen tunti oli mahtava. Oikeastaan ensimmäinen minuutti oli jo mahtava. Muistin heti taas sen järkähtämättömän tyyneyden tunteen, jonka qigongia harjoittamalla itselleen saa. Oli kuin olisi tavannut vanhan kaverin. Long time no see. Tai 好久不见 kuten kiinalainen sanoisi.

Keho muistaa jo pienen hetken kuluttua oikean asennon ja loksahtaa omalle paikalleen. Mieli kääntyy sisäänpäin ja ympärille muodostuu kuin pieni kupla jonka sisäpuolella kaikki on hyvin ja ulkopuolella ei ole väliä. Väkisinkin hymyilyttää. 

Taisi olla ainoita hetkiä tällä viikolla kun tuntui siltä, että kyllä kaikki järjestyy ja eivät nämä nyt edes ole niin isoja asioita. Pientä suuren rinnalla. Relax.

p.s. ensi viikolla en aio lähteä qigong-tunnin jälkeen mopoilemaan Pekingin iltapäiväruuhkaan, se on varmin tapa saada verenpaineet hetkessä kattoon ja ne mielenrauhan rippeet taas taivaan tuuliin... :D

Kehon- ja mielenhuoltoa keväällä

Eikö ole mahtavaa kun kevät kolkuttelee jo ovella pitkän talven jälkeen? Täällä Pekingissä ollaan päästy jo lähelle pariakymmentä astetta aurinkoisina päivinä, pihan magnoliapuut ja kirsikkapuut kukkivat jo kauniisti ja eilen bongasin ensimmäiset shortsit ja flipflopit! Myönnän, että mieltä kutkuttelee vähentää talven raskasta vaatetusta itselläkin, mutta on hyvä muistaa että maltti on valttia tässäkin asiassa.

Kiinalaisen lääketieteen yksi perusajatuksista on Yin/Yang, joita soveltamalla vuoden kiertoon elämme tällä hetkellä kasvavan Yangin aikaa. Talvi, eli Yin on väistymässä ja muuttumassa kesäksi, eli Yangiksi. Koska ihminen elää väistämättömässä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa - halusimme sitä tai emme - käyttäytyy myös meidän elimistömme samalla tavalla. Yang alkaa päivä päivältä kasvamaan myös elimistössämme ja voimme huomata sen "kevättä rinnassa"- vaikutuksen virkeämpänä olona, ehkä unen tarpeen vähenemisenä, innostuneisuutena ja energisyytenä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Yang on vielä kasvuvaiheessa eikä elimistö ole talven jäljiltä vielä valmis vastustamaan ulkoisia patogeenejä ihan kesäkamppeiden tasoisesti.

Kiinalaisessa lääketieteeessä neuvo kuuluukin pitää lämmintä yllä mahdollisimman pitkään jotta Yang pääsee kasvamaan kunnolla. Toinen neuvo kevätajalle on pitää Maksan ja Sappirakon Qi sulavana ja hyvin liikkuvana. Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä ja miten se toteutetaan?

Tässä muutamia helposti toteutettavia vinkkejä kasvavan Yangin ja Maksan tukemiseen:

- Pidetään elämä mahdollisimman säännöllisenä, vältetään niitä yöriekkumisia.

- Mennään nukkumaan hiukan myöhemmin illalla ja herätään hiukan aiemmin aamulla, ihan samalla tavalla kuin aurinkokin.

- Nautitaan päivittäin raikkaasta ilmasta (ja auringosta silloin kun se näyttäytyy).

- Vaatetuksen tulisi olla mukavaa ja löysää, jopa hiukset tulisivat olla vapaana.

- Ennen kaikkea mielen tulisi olla rentoutunut, notkea ja levollinen, positiivinen, rauhallinen ja optimistinen.

- Yritetään välttää suuttumista ja ärsyyntymistä. Ei silti pulloteta näitäkään tunteita mutta yritetään mielummin pitää mieli smoothina :)

- Kaiken liikunnan tulisi olla ei liian rasittavaa vaan ennemmin energiaa antavaa, vaikka luonnossa kävelyä mikä samalla tukee myös sitä mieltä kauniilla maisemilla. Myös laulua ja tanssimista suositellaan :)

- Pitkäkestoista istumista, makoilua tai "katsomista" (tietokone!) pitäisi välttää.

- Ruokavalioon voi lisätä tummanvihreitä hedelmiä ja vihanneksia tukemaan Maksaa.

Eiköhän näillä selvitä kesää kohti! :)

Kiinalaisessa sairaalassa 2.0

Tämän kuun jutut Uusi Rovaniemi-lehdessä ovat blogin lukijoille jo tuttuja, tosin nyt updeitattuna versiona. Asioiden oikea laita paljastuu välillä hitaasti kun ei puhuta samaa kieltä :) Alla linkki näköislehden sivuille, josta pääsee lukemaan jutun painamalla "Lue lehteä ilmaiseksi":

http://www.lehtiluukku.fi/pub?id=46108

DIY- ilmanpuhdistin

Olen muistanut täälläkin aina välillä itkeskellä Pekingin ajoittain kamalaa ilmanlaatua. Talvilomilta takaisin palattuamme tavallista pidempi saastejakso sai ainakin lähipiirissä taas aikaan ilmanpuhdistimien ostopiikin. Ilmanpuhdistimet ovat kuitenkin todella kalliita - opiskelijabudjetille jopa mahdottomia -  maksaessaan monia tuhansia yuaneja.

No, eipä aikaakaan kun ratkaisu tupsahti kuin ihmeen lailla esille! DYI-ilmanpuhdistin!

Tässä speksit:

Hinta: noin 100-120 yuania, eli noin 12-15 euroa

Vaadittavat taidot: rusettisolmun tekeminen, keskinkertainen kiinan kielen taito jotta pystyy tilaamaan tavaraa Taobao:sta tai vaihtoehtoisesti yhteistyökykyinen kiinan kielen taitoinen ystävä.

Vaadittavat osat: tuuletin, jossa moottori on takapuolella ja siten etuosa on lättänä, HEPA-suodatin, narua, mahdollisesti joku työkalu (käytin saksia).

Kokoaminen: irrota tuulettimen etuosan säleikkö jotta suodatin voidaan kiinnittää mahdollisimman tukevasti ja lähelle tuuletinta. Joudut mahdollisesti myös laittamaaan tuulettimen On-asentoon ja poistamaan käynnistysnappulan jos se on kovin suuri. Kiinnitä suodatin narulla tuulettimen eteen oikein päin narun avulla (suodattimessa on nuoli mihin suuntaan ilman tulee kulkea).

Laita töpseli seinään ja voila! Tai oikeastaan 好了!

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että idea ei ole omani. Thomas Talhelm, Pekingissä asuva amerikkalainen innostui testaamaan itse kehittelemäänsä ilmanpuhdistinta ja päätti julkaista tulokset ja ohjeet myös muiden hyödyksi.

DYI-ilmanpuhdistin näyttää pärjäävän testeissä erinomaisesti kalliille kilpailijoilleen! Oheisesta linkistä pääsee halutessaan tutkimaan tarkemmin asiaa: http://particlecounting.tumblr.com/

Nyt eikun tuuletin hurisemaan ja puhdasta ilmaa hengittelemään! :)

Päivä turistina vs. päivä turistinähtävyytenä

Muistan kun Pekingiin melko vasta saavuttuani päätin viikonlopun kunniaksi lähteä katsomaan keskustaan nähtävyyksiä. Tianamenin aukiolle päästyäni päätin istahtaa hetkeksi kivetyksen reunalle juomaan vettä ja lepuuttamaan jalkojani. Virhe.

Minusta tuli turistinähtävyys. Salamat vain vilkkuivat kun äidit toivat pikkulapsiaan syliini kuvausta varten ja päädyin istumaan kuvissa ryhmien keskellä. 

Pystyin vain ajattelemaan, että te olette Tianamenin aukion laidalla, toisella puolella Kielletty kaupunki ja te otatte kuvia minusta?? Olo oli kuin filmitähdellä paparazzien kynsissä. 

- Otat tästä kato tämän lapsen syliin niin saadaan hyvä kuva?  - Täh? Sehän on varmaan 10-vuotias?

Samanalaisia kokemuksia minulla oli jo pari vuotta aiemmalta reissulta Kiinaan. En edes muista kuinka monen tuntemattoman tyypin loma-albumiin pääsin sen reissun aikana :D Eräskin mies seurasi minua puistossa pitkän matkaa ja aloin jo huolestua että hän aikoo ryöstää minut. Valmistauduin jo napakkaan hyökkäykseen ja karkumatkaan kun hän lopulta lähestyi ujosti pyytäen voisiko ottaa kuvan meistä yhdessä? 

Kiinalaiset tuijottavat hyvin avoimesti. Meilläpäin käännetään katse äkkiä poispäin jos toinen huomaa että tuijottaa, mutta kiinalaiset eivät häpeile katsoa. Välillä oikein osoitetaan sormella. Lapset katsovat hämmentyneinä, jotkut pienetkin osaavat muutaman sanan englantia ja tulevat ujosti sanomaan hello. Yksi raukka näkee varmaan vieläkin painajaisia minusta kun menin silittämään samaa koiranpentua hänen ensin huomaamattaan. En ikinä tule unohtamaan sitä ilmettä kun poikarukka nosti katseensa ja näki minut. Pelkkää kauhua. Kummitus!

Tätä tuijotuskulttuuria ymmärtääkseen ehkä täytyy tietää jotain kiinalaisten pohjattomasta uteliaisuuden määrästä. Jos jossakin tapahtuu jotain erikoista mitä keskimäärin yli kaksi ihmistä katsoo, kerääntyy paikalle hetkessä joukko ihmisiä päivittelemään samaa asiaa. Esimerkiksi kerran valtavassa supermarketissa koko pitkä kassarivistö seisahtui kun piti seurata erään asiakkaan pienimuotoista raivaria. Tottakai se meilläkin päin on mielenkiintoista, mutta koska tuijotus ei täällä ole hävettävää, voivat kassat ihan muitta mutkitta jäädä pidemmäksikin aikaa töllistelemään ja päivittelemään asiaa, koska myös kaikki asiakkaat ovat samassa puuhassa.

Täällä meidän kotihuudeilla saa onneksi silti kävellä ihan rauhassa, sillä Pekingiläiset ovat tottuneet näkemään kaikennäköisiä ihmisiä täällä. Sen sijaan suosituimmissa turistinähtävyyksissä on paljon ulkopaikkakuntalaisia, monesti myös hyvin pienistä kylistä maaseuduilta tulleita ihmisiä, joille tällainen haamunainen on kodakmomentin arvoinen.

Jos Kiinan-matkaa siis suunnittelee, kannattaa varautua myös siihen, että saattaakin joutua itse nähtävyydeksi! :) 

Kiinalaisessa sairaalassa

Kuusi oppilasta, kolme sairaanhoitajaa ja yksi lääkäri. Pieni huone, jossa kymmenisen sänkyä. Sänkyjen välissä metrin verran tilaa. Odotushuoneessa kymmenittäin ja taas kymmenittäin odottajia ja eivät ole sitä hiljaista sorttia. Puhelimet laulavat ja vastaanottohuoneen ovi käy taukoamatta. Pöydällä joku laite huutaa täysillä joululauluja säännöllisin väliajoin. Silloin siitä pitää siirtää jotain nappia, mutta en tiedä miksi.

Vanha, kunnioitettavaan 86-vuoden ikään ehtinyt lääkärisrouva ottaa potilaita tasaiseen tahtiin. Kuuntelee pulssin samalla kun asiakas kertoo muutamalla lauseella ongelmansa. Välillä kurkkaa kieltäkin. Toisella kädellä kirjaa samalla ylös mikä on ongelma ja mikä on ratkaisu. Seuraava! Yksityisyyttä ei juuri ole, seuraava saattaa odottaa jo viereisellä jakkaralla ja ovi käy koko ajan.

Reilun kymmenen potilaan jälkeen siirrytään toiseen huoneeseen tekemään itse hoidot. Kävelemme kuin pikkuankat rouvan perässä joka paikkaan. Asiakkaat odottavat jo pedeillä valmisteltuna, jokaisella on mukanaan oma alustansa ja peittonsa, jos jonkinnäköistä huivia ja pyyhettä. Lääkäri käy vikkelästi laittamassa neulat paikoilleen, muistaa kaikki potilaat ja vaivat katsomatta mitään papereita. Osan neuloista laittavat hoitajat, jotka myös kytkevät sähköakupunktuurilaitteet paikalleen. Kaikki sujuu kuin tanssi, kaikki tietävät kuka tekee mitäkin, kuin lukisivat toistensa ajatuksia. Me kompuroimme perässä, yritämme nähdä ja kuulla ja samalla olla poissa tieltä ahtaassa huoneessa. Välillä lääkäri kertoo muutamalla lauseella diagnoosin ja pisteet mitä käyttää. Kiinaksi tietenkin, myös pisteiden nimet, joten kirjaan ne itselleni sijainnin perusteella.

Lähes jokainen potilas tuntuu saavan saman perussetin neuloja ja lisäksi sitten vaivansa mukaan muita. Neuloja on valtava määrä verrattuna siihen, mitä olen tottunut näkemään. Lääkäri ei paljon mittaile tai etsi pisteitä vaan näyttää vankalla, yli 50 vuoden kokemuksellaan löytävän juuri oikean paikan vain katseellaan. Neulat sujahtavat paikalleen silmänräpäyksessä, nopeammin kuin ehdin kirjata niitä ylös. Ja sitten ollaan jo seuraavan potilaan luona. Ja seuraavan. Ja kun kaikki on neuloitettu, alkaa ralli alusta vastaanottohuoneessa. Hoitajat sitten poistavat neulat puolen tunnin kuluttua, mutta sitä emme pääse näkemään koska seuraavan kerran kun astumme hoitohuoneeseen, siellä odottelee jo uusi satsi potilaita. Ensimmäisen kolmen tunnin aikana lääkäri ehti hoidella nelisenkymmentä potilasta. Melkoista menoa tosiaan!

Opettajalääkärimme lempeä ja ystävällinen vanha rouva. Muu henkilökunta tuntuu pitävän hänestä kovasti, sellainen tunnelma huoneessa on. Välillä nauretaan ääneenkin. Työtahti on silti kova eikä taukoja näytetä pitävän. Hän myös mainitsee meille, että aikoo kertoa yhden diagnoosin meille vain kerran, sen jälkeen se on muistettava.

Jo ensimmäisen päivän aikana ehdin nähdä huikean kirjon potilaita pienestä CP-vauvasta gastriittiin, skitsofreniaan, gynekologisiin ongelmiin, selkäkipuihin, kasvohalvaukseen, tinnitukseen, käsien tunnottomuteen, diabetekseen, unettomuuteen ja niin edelleen.

Ärsyttää, kun käsien ulottuvilla on tällainen oppimisen kultakaivos enkä tajua juuri sanaakaan mitä ympärillä puhutaan. On vaikeaa edes kuulla selkeästi mitä lääkäri ja potilas puhuvat koska meteli on päätähuumaava. Muutaman päivän kuluttua tajuan pikkuhiljaa, että en tule yhtäkkiä kuin ihmeen lailla alkamaan tajuta mitä ympärilläni puhutaan. Ensimmäinen ryhmästä tajusi sen puolentoista tunnin sisään ensimmäisenä päivänä ja otti hatkat. Minulla jääräpäällä meni muutama päivä pidempään.

Jäljellä olevat oppilaat ryhmässäni puhuvat sekä kiinaa että englantia ja yrittävät ystävällisesti ehtiä kääntää oleellisimpia minulle aina silloin tällöin, mutta hekin ovat oppimassa ja ovat ihan yhtä kiireisiä kirjoittaessaan omia muistiinpanojaan. 

Ärsyttää ihan suunnattomasti, että olen viimeiset puoli vuotta opiskellut niin ahkerasti kiinaa, mutta en siltikään tajua kuin ehkä kymmenen prosenttia ihmisten puheesta sairaalassa. Kaikki mitä olen tehnyt viimeisen puolen vuoden aikana on tähdännyt tähän ja nyt se ei riitäkään. Ei, vaikka en olisi voinut kertakaikkiaan enempää tehdä. Tältä varmaan urheilijoista tuntuu, kun ryssii jotkut kisat mihin on treenannut ikuisuuden. Onneksi ei sentään ole ketään kameran kanssa kysymässä iltauutisiin että "miltä nyt tuntuu"?

Pienen hermoromahduksen, parien itkujen ja muutaman palaverin jälkeen päätin, että faktat huomioon ottaen (eli kielitaito ja rajallinen aika täällä) minun ei kuitenkaan ole järkevää kuluttaa jokaista päivääni sairaalassa palloillessa. En kuitenkaan - jääräpää kun olen - halua ihan luovuttaa, vaan käyn edelleen sairaalassa muutamana päivänä viikossa ja otan sen lisäksi muutamia mielenkiintoisia kursseja omalla kampuksellani. Näin ehkä saan maksimoitua täällä käyttämäni ajan järkevästi oman oppimiseni kannalta.

On tämä melkoista vuoristorataa tämä Kiinassa asuminen. Välillä tuntuu, että aina kun saa jonkin asian ratkaistua ja elämä alkaa tasoittua arjeksi, ilmestyy nurkan takaa taas uusi, vuorenkokoinen haaste ratkaistavaksi. Eikä se tule hiljaa hiipien vaan lätkähtää naamalle odottamatta ja täysillä. Ja kaikki menee taas uusiksi. Mihinkään ei voi kiinnittyä. Asiat muuttuvat viime hetkillä, ihmiset tulevat ja menevät, välillä on sähköjä ja lämmintä vettä - välillä ei, viimeksi toimittiin saman asian kanssa näin - nyt on jo toisin.

Jos en muuta tämän vuoden aikana opi, niin ainakin menemään enemmän virran mukana ja sopeutumaan olosuhteisiin. Noh, ensi viikolla taas uuden suunnitelman kanssa eteenpäin, katsotaan kauanko tämä plääni kestää :)

Tositoimiin

Nyt alkaa olla tosihetket käsillä.

Huomenna nimittäin alkaa vihdoin se, minkä vuoksi alunperin tänne Kiinaan tulin, eli sairaalaharjoittelu. En tosin missään nimessä koe, että kiinan kielen opiskelu olisi hukkaan heitettyä aikaa, sillä nyt saatan EHKÄ saada jutun juonesta kiinni edes jollakin tasolla kiinaksi. Asiakkaat eli potilaat eivät nimittäin tietenkään puhu englantia vaikka lääkäri puhuisikin. Jos olen sen varassa, mitä minulle käännetään, en oikein pääse aktiivisesti tekemään diagnoosia omassa päässäni ja siten jää oppiminenkin vähän vajaaksi.

Tällä hetkellä mielessä risteilevät kaikki maailman kauhukuvat...

Entä jos mun opettajalääkäri ei puhu ollenkaan englantia?
Entä jos kukaan ei puhu ollenkaan englantia??
Entä jos en tajua koko puolen vuoden aikana yhtään mitään???
Entä jos tajuan, mutta en yhtäkkiä osaakaan yhtään mitään ja enkä muista pisteitä enkä niiden funktioita ja nolaan itseni, kaikki mun opettajat ja siinä sivussa vähintään koko Suomen kansan????
Entä jos en osaakaan tarpeeksi kiinaa ja sen vuoksi se lääkäri ei opeta mulle yhtään mitään vaan laittaa mut norkoilemaan jonnekin (kyllä, olen kuullut että niin voi käydä)!
Entä jos olen liian länsimaalainen enkä osaa olla tarpeeksi nöyristelevä ja kohtelias ja sen vuoksi se lääkäri ei opeta mulle yhtään mitään??
Saako siellä kysyä tyhmiä kysymyksiä vai pitääkö muka teeskennellä että tajuaa jos ei oikeasti tajua? Olen taínnut olla opintoaikanani se oppilas, joka kyselee reippaasti kaikki ne tyhmimmätkin kysymykset, mutta olen ajatellut niin, että mielummin kysyn ja opin, kuin olen hiljaa ja ymmärrän väärin.

Kiinalaiset oppilaat ovat ihan mestareita opettelemaan ulkoa järjettömiä määriä informaatiota (koska opetus painottaa täällä ulkoa oppimista) kun meillä opetuksessa korostetaan enemmän ymmärtämistä ja sen kautta oman ajattelun ja ongelmanratkaisukyvyn kehittämistä. Toivon siis hartaasti, että meiltä ei tentata mitään järjettömiä knoppikysymyksiä mihin kiinalaisilta oppilailta varmaan tulisi vastaus kuin siltä kuuluisalta apteekin hyllyltä. 

Okei, tajuan kyllä että ihan hyvin se tulee menemään, mutta hassu tuo mieli on kun se sitkeästi yrittää kehitellä noita kauhukuvia. Ehkä suurimmat oikeasti haastavat asiat tulevat olemaan tuo kielipolitiikka sekä se, että olen tottunut diagnoosin teossa nojaamaan vahvasti eurooppalaiseen tapaan kyselyn voimaan, kun täällä Kiinassa diagnoosi nojaa vahvasti pulssin ja kielen tulkintaan. Tämä varmasti juontaa juurensa siihen, että kun meillä on yleensä asiakkaalle varattu aikaa noin tunnin verran, hoitelee kiinalainen lääkäri potilaan noin 10-15 minuutissa. Potilaita on täällä vain niin paljon, että olisi täysin mahdotonta käyttää vastaavaa aikaa per potilas ainakaan sairaaloissa. En tosin tiedä yksityisklinikoista mikä tilanne siellä on.

Olen jättänyt toiveen pääseväni akupunktio-osaston lisäksi viettämään osan harjoittelustani lastenosastolla, mutta luulen, että en herättele mitään toiveita asian suhteen vielä. Täällä asiat tuppaavat selviämään aina viime tingassa. Minua kiinnostavat erityisesti lapsille suunnatut omat Tuina-tekniikat ja pidän muutenkin lasten kanssa työskentelystä. Tosin haasteeksi voi muodostua se, että osa pikkulapsista vähän pelkää täällä minua kun näytän niin oudolta heille. Isommat lapset toisaalta ovat hyvin kiinnostuneita joten toivottavasti se kääntyy positiiviseksi puoleksi :)

Yritetään nyt ensin selvitytyä huomisesta ja katsotaan mihin virta vie :)