maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kehon- ja mielenhuoltoa keväällä

Eikö ole mahtavaa kun kevät kolkuttelee jo ovella pitkän talven jälkeen? Täällä Pekingissä ollaan päästy jo lähelle pariakymmentä astetta aurinkoisina päivinä, pihan magnoliapuut ja kirsikkapuut kukkivat jo kauniisti ja eilen bongasin ensimmäiset shortsit ja flipflopit! Myönnän, että mieltä kutkuttelee vähentää talven raskasta vaatetusta itselläkin, mutta on hyvä muistaa että maltti on valttia tässäkin asiassa.


Kiinalaisen lääketieteen yksi perusajatuksista on Yin/Yang, joita soveltamalla vuoden kiertoon elämme tällä hetkellä kasvavan Yangin aikaa. Talvi, eli Yin on väistymässä ja muuttumassa kesäksi, eli Yangiksi. Koska ihminen elää väistämättömässä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa - halusimme sitä tai emme - käyttäytyy myös meidän elimistömme samalla tavalla. Yang alkaa päivä päivältä kasvamaan myös elimistössämme ja voimme huomata sen "kevättä rinnassa"- vaikutuksen virkeämpänä olona, ehkä unen tarpeen vähenemisenä, innostuneisuutena ja energisyytenä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Yang on vielä kasvuvaiheessa eikä elimistö ole talven jäljiltä vielä valmis vastustamaan ulkoisia patogeenejä ihan kesäkamppeiden tasoisesti.


Kiinalaisessa lääketieteeessä neuvo kuuluukin pitää lämmintä yllä mahdollisimman pitkään jotta Yang pääsee kasvamaan kunnolla. Toinen neuvo kevätajalle on pitää Maksan ja Sappirakon Qi sulavana ja hyvin liikkuvana. Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä ja miten se toteutetaan?


Tässä muutamia helposti toteutettavia vinkkejä kasvavan Yangin ja Maksan tukemiseen:

- Pidetään elämä mahdollisimman säännöllisenä, vältetään niitä yöriekkumisia.
- Mennään nukkumaan hiukan myöhemmin illalla ja herätään hiukan aiemmin aamulla, ihan samalla tavalla kuin aurinkokin.
- Nautitaan päivittäin raikkaasta ilmasta (ja auringosta silloin kun se näyttäytyy).
- Vaatetuksen tulisi olla mukavaa ja löysää, jopa hiukset tulisivat olla vapaana.
- Ennen kaikkea mielen tulisi olla rentoutunut, notkea ja levollinen, positiivinen, rauhallinen ja optimistinen.
- Yritetään välttää suuttumista ja ärsyyntymistä. Ei silti pulloteta näitäkään tunteita mutta yritetään mielummin pitää mieli smoothina :)
- Kaiken liikunnan tulisi olla ei liian rasittavaa vaan ennemmin energiaa antavaa, vaikka luonnossa kävelyä mikä samalla tukee myös sitä mieltä kauniilla maisemilla. Myös laulua ja tanssimista suositellaan :)
- Pitkäkestoista istumista, makoilua tai "katsomista" (tietokone!) pitäisi välttää.
- Ruokavalioon voi lisätä tummanvihreitä hedelmiä ja vihanneksia tukemaan Maksaa.

Eiköhän näillä selvitä kesää kohti! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti