Muista aina liikenteessä...

Tien ylittäminen saattaa oikeasti olla se vaarallisin osa Pekingissä asumista. Liikenne on ruuhka-aikoihin todella kaoottista ja tien ylittämiseen voi mennä paljonkin aikaa jos liikennevaloja ei ole. Uusi tulokas katsoo kauhuissaan pekingiläisiä jotka rennosti pujottelevat tien yli kaista kerrallaan seisten ohi sujahtelevien autojen välissä.

Kuva Pinterest

Vaikka liikennevaloja on suurissa risteyksissä, ei vihreä valo missään nimessä tarkoita, että tien voi ylittää turvallisesti vaan lähinnä sitä että silloin on pienempi todennäköisyys tulla yliajetuksi. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että autot saavat kääntyä oikealle myös punaisella valolla. Lisäksi teiden ja kävelyteiden välissä on vielä leveät pyöräkaistat pyörille ja mopoille ja niitä pitkin näytetään ajelevan myös vastavirtaan päin. Niitä pitkin ajelevat lisäksi myös autot, jos ne haluavat kääntyä oikealle tai pysähtyä kävelytien varteen.

Jos aikoo odottaa niin kauan, että tien voi ylittää yhdellä kerralla ilman kaistojen välissä pujottelua, saa odottaa kauan joten on vain hypättävä rohkeasti sekaan. Alussa yritin aina liimautua huomaamatta jonkun paikallisen selkään kiinni, mutta nyt alan jo itsekin huomata sopivia rakosia liikenteessä.

Kuva Pinterest

Seuraavaksi taidan harkita mopon tai pyörän hankkimista. Niillä pääsee liikkumaan kätevästi ilman aikatauluja ja kuten sanottu, Pekingissä on todella hyvät ja leveät pyöräkaistat kaikilla suurimmilla teillä joten autojen seassa ei tarvitse puikkelehtia mopon kanssa. Talvi on tosin tuloillaan tännekin, joten ehkä mietin asiaa uudelleen keväällä.

Kuva Pinterest

Nykyään minun ei onneksi tarvitse enää istua bussissa päivittäin, mutta vielä kun asuin itäkampuksella, aamuisia bussimatkojani ilostutti monesti samaan bussiin sattuva lipunmyyjäsetä. Hänen tehtävänään oli myydä kertalippuja, kuuluttaa seuraavan pysäkin nimi ja hoidella bussin ovia kiinni ja auki.

Hän oli jotenkin niin kertakaikkisen innoissaan tästä tehtävästä että sitä oli hauskaa seurata. Hän papatti taukoamatta mikrofoni kädessään ja huusi sitä kautta aina kuljettajalle että ovet ovat kiinni ja matka voi jatkua. Tai siis näin ainakin kuvittelen, en tietenkään tajunnut oikeasti sanaakaan. Suomensin aina mielessäni hänen huudahduksiaan tyyliin "Matkaan!" tai "Menemenemene!". Ihan loistava tyyppi!

Tällä hetkellä minun ei onneksi tarvitse istua enää liikenneruuhkissa, sillä luokkahuoneeni ovat neljän kerroksen päässä alakerrassa ja kaksikin metrolinjaa kulkee kampuksen läheltä. Toista tosin en ole vielä löytänyt, mutta ensi viikolla on aikaa löytöretkillle kun meillä alkaa loma. Taas! :)