torstai 24. lokakuuta 2013

Kiinalaista ruokaa!

Yleisön pyynnöstä: ruokapostaus!

En ollut Suomessa asuessani tottunut käyttämään puikkoja syömiseen, joten alku täällä oli hankala (myös) siltä osin. Nykyään saan onneksi useimmiten jo syötyä aterian ilman, että tarvii joka kerta laittaa paitaa pesuun sen jälkeen, mutta alussa homma oli aika koomista katseltavaa...

Puikkojen kanssa aloittelijalle en suosittele nuudelikeittoa enkä mitään missä on suupalaa isompia juttuja. Se toinen puoli nimittäin tippuu takuuvarmasti takaisin lautaselle räiskäyttäen kastikkeet näppärästi kaikkien päälle. Kurkut on myös liukkaita pikku paskiaisia joten niitä kannattaa välttää.


Koska kuva klassisesti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, alla kooste siitä, millaista gurmeeta täällä tarjoillaan päivästä toiseen. Esillepanoon ei koulun ruokalassa ymmärrettävästi panosteta, mutta ruoka on herkullista! Paikallisten mielestä se on melkein ala-arvoista, mutta ilmeisesti olen aika "low-maintenance" mitä tulee paikalliseen ruokaan, sillä minusta se on ihan samantasoista kuin Suomessa kiinalaisessa ravintolassa.

Itseasiassa mainitsinkin tässä tällä viikolla, että vaikka niin moni asia on täällä ollut vaikeaa, ruoka on aina ollut herkullista. Kiinalaiset katsovat mua kuin kaistapäätä kun kuvaan ruokalassa mun annoksia, joten toivottavasti tykkäätte sillä tämä on syönyt mun mainetta aika paljon :)

Ensimmäinen yritys; oli niin hyviä dumplingseja että ne livahtivat mun mahaan ennenkuin muistin kuvata.


Seuraavalla kerralla muistin ajoissa. Täytteenä on jotain määrittämätöntä lihaa ja soossina on aina tummaa riisietikkaa ja chilihiutaleita öljyssä itse annosteltuna oman maun mukaan. Herrrrrrkullista!


Seuraavana vuorossa kategoria riisi ja kastikkeet. Kastike valitaan ensin ja sitten käydään ostamassa toiselta tiskiltä riisineliö kaveriksi. Ei näytä kauhean nätiltä tuossa päällä mutta jos sen laittaa kastikkeen alle niin puikoilla syöminen muuttuu mahdottomaksi kun se ei enää pysy koossa. 







Huomioikaa myös hieman vankilatyyliset metallikattaukset ja kauniin vihreät puikot joita on valittavana kahta upeaa sävyä.

Seuraavana vuorossa paistettua määrittämätöntä vihannesta ja juuresta (ainakin kaalta ja porkkanaa) paistettujen nuudeleiden kera. Oli tosi hyvää vaikka näyttää vähän valjulta.


Bonuksena kuva ihan oikeasta ravintolasta, missä bongasin nämä pähkinät viereisestä pöydästä ja vaadin heti lautasellisen maisteltavaksi. 


Suosittelen kotikokkeja testaamaan; lautaselle suolaamattomia maapähkinöitä, kastikkeeksi hieman soijaa ja tummaa riisietikkaa (ehkä joku muukin etikka käy?) ja hienoksi silputtua mietoa vihreää chiliä tai paprikaa. Syödään puikoilla koska noh, ne ovat märkiä ja niin lisäksi niin hyviä että muuten tulee ahmittua. Nautitaan oluen kera. 

Hyvää ruokahalua eli Màn màn chī! (joka kirjaimellisesti käännettynä olisi hitaasti, hitaasti syödään...)







2 kommenttia:

  1. Nam nam naaaammm!! Kiitos Taina sait veden kielelle ja hymyn huulille :) Miiku

    VastaaPoista
  2. Noi maapähkinät on NIIN hyviä. Musta tuli niiden fani keväisellä Kiinan turneella. :) Minna

    VastaaPoista