tiistai 1. lokakuuta 2013

Kiinan kansallispäivä = Loma!

Juuri kun pääsimme takaisin arkeen keskisyksyn kuukakkujuhlien jäljiltä, alkoi tänään taas loma. Tällä kertaa kyseessä on Kiinan kansallispäivän juhlinta ja lomaa on sen kunniaksi järjestetty jopa viikon verran.

Lomapäiviä on virallisesti vain kolme, mutta koulu on järjestänyt lomaviikkoa edeltävälle viikolla olevan sunnuntain koulupäiväksi sekä myöhemmin lokakuussa myös yhden lauantain.

Kuva Pinterest
Olin ajatellut matkustella Kiinassa lomaviikon aikana, mutta ikävä kyllä passini on vielä ainakin pari viikkoa viranomaisten hallussa odottelemassa oleskelulupaa. En yllättäen tajunnut sitä jättäessäni, että minun olisi pitänyt pyytää sieltä saamani "kuitti" kuvallisena, jolloin se olisi toiminut väliaikaisena henkilöllisyystodistuksena matkustettaessa. Se ikävä kyllä tarkoittaa että en pysty poistumaan Pekingistä jollen keksi jostain autonkuljettajaa itselleni, sillä täällä myös junalla matkustettaessa pitää olla passi mukana.

Onneksi Pekingissäkin on niin paljon nähtävää ettei aika varmasti käy pitkäksi. Lisäksi kansallispäivän loman aikana suurin osa kiinalaisista matkustaa kotiseuduilleen perheen pariin, joten liikenne on todella ruuhkaista ja kaikki kulkuvälineet täpötäysiä ja todella kalliita. Ei välttämättä siis paras aika matkustamiseen, joten varmasti parempi näin.

Suunnitelmissa on vaihtaa päälle turistimoodi ja etsiytyä ainakin Tianamenin aukiolle katsomaan juhlallisuuksia. Tianamenin aukiolla järjestetään viiden vuoden välein suuri juhlaparaati, mutta ikävä kyllä se sattuu vasta ensi vuodelle. On ollut aika vaikeaa löytää infoa juhlallisuuksista, mutta eiköhän siellä jotain tapahdu.

Kuva Pinterest

Lisäksi ajattelin ainakin fiilistellä kirjoja Pekingin suurimmassa kirjakaupassa, mahdollisesti tehdä pyöräkauppoja sekä vierailla paikallisessa kylpylässä vähän rentoutumassa. Kuulostaa ihan lomalta, eikö vaan?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti