tiistai 27. elokuuta 2013

Pakkaamishaasteita


Kun ensimmäisen kerran muutin ulkomaille 19-vuotiaana, minulla oli vaatteiden lisäksi mukana muun muassa astiasto, tauluja ja laajahko valikoima erilaisia koriste-esineitä. Yritän puolustaa itseäni sillä, että muutin ensimmäistä kertaa pois kotoa samalla kun muutin ulkomaille, mutta silti. Astiasto? Haluaisin uskoa oppineeni pakkaamisesta jotain sen jälkeen.

Pyrin nykyään matkustamaan melko kevyesti, lähinnä käsimatkatavaroiden kanssa. Reissu reissun jälkeen tavaroista hioutuu pois ne käyttämättömät ja nykyään pystynkin kokoamaan aika tehokkaan paketin matkalle kuin matkalle. Voitte siis kuvitella miltä tuntuu nyt pakata tuota järkälettä ja huomata että se ei ainoastaan tule täyteen vaan joutuu sen lisäksi pakkaamaan myös repun mukaan... Jos tämä oli nyt joku testi minimalistimatkailijalle niin ei tainnut mennä läpi. Ei lähellekään.


Kootut tekosyyt:
- koulukirjat (ne kaikki kaksi) vievät paljon tilaa
- Pekingissä on talvella tosi kylmää ja kesällä tuskaisen kuumaa, minkä vuoksi joutuu pakkaamaan kaikenlaisia vaatteita
- kyseessähän ei oikeastaan edes ole matka vaan muutto ja siihen nähdenhän tavaraa on oikeastaan aika vähän

Itse asiassa niin vähän, että taidan ottaa lasillisen skumppa sen kunniaksi ja lopettaa stressaamisen nyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti